lauantai 11. huhtikuuta 2015

Täällä kehitytään

Arvatkaa mitä. Tässä on nyt kauhea riski, että mä alan päivittää useammin. Mitä siitäkin tulee? Sanomista.
Nyttenkin aion kertoa seuraavaa: käydessämme Hauholla Pullukkaa katsomassa, teimme myös tieteellisen kokeen varsan sukupuolesta. Äkkinäinen luulisi, että ultrattiin, mutta ehei. Eihän se ole kivaa. Tosi ammattilainen nykäisee hännästä jouhen ja varastaa jostain kultasormuksen. Sitten jouhi kiinnitetään kultasormukseen, ja kehitelmää roikotetaan tamman pyllyn yläpuolella. Mikäli kiikku alkaa keinua poikittaislinjassa, on varsa tamma. Jos taas keinu alkaa pyöriä, on kyseessä ori.

JA IHAN VOITTE ARVAILLA KUMPI SATTUI OLEMAAN TILANNE MEIDÄN PULLUKAN KOHDALLA. No nimenomaan! Mähän sanoin, että se on Pasi ja Pasit on oreja!

Pullukka oli kautta linjan hirveän onnellisen näköinen, riippumatta siitä, että me tultiin käymään. Hänen ulkotakkinsa pönkötti nätisti a-linjaisena mekkona hänen yllään. Hänen tarhaystävättärellään on laskettu aika neljä päivää ennen Pullukkaa. Saas nähdä! Jännäks pääsee!

Samaan aikaan Kirkkonummella, i Kyrkslätt. Vt. hevosemme aka Hyrrä aka Pistamiini on aivan sairaan kiva ratsastaa. Mulle alkaa pikku hiljaa valjeta, että mä en ehkä olekaan maailman huonoin ratsastaja, vaan Pullukka on vaan erityisen haastava ratsu. Yhtä jormaamista ja sepeämistä tämän tästä. Ikään kuin kiitoksena siitä, että olen jaksanut kuitenkin yrittää kaikki nämä vuodet, maailma (jumala?) antoi meille nyt käyttöön kopukan, jolla on KIVA RATSASTAA, EIKÄ SELKÄ TULE KIPEÄKSI. Ai tällaistakin on.

No mut ei kait siinä! Palaan taas kun keksin jotain nerokasta! Moi ny.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Toiset yrittää, toiset vaan on

Nyt vähän vakavampaa settiä.

Mietin tuossa yks päivä, että olen aika lailla lapsen tasolla noiden hevosten kanssa. Esittelen innoissani kuuvia hevosestani ihmisille, joita ei kiinnosta ratsastus pätkääkään. Halun kuulla kuinka he huokaisevat, että "oih, hyppäätkö sä noin isoja esteitä sillä?" Ja sitten pääsen sanomaan, että ei ne nyt niin isoja ole.
Jos vahingossa esittelen kuvia jollekin ns. tositekijälle, se katsoo kuvaa ja toteaa ok. Keskustelu tyrehtyy, ellen ala kysellä mitä ite oot puuhaillu. Vastauksen alkaessa "Saksassa tuli ihan hyviä tuloksia 130-luokissa, mutta ei sen hevosen kapasiteetti riittänyt sen ylemmäs. Myin sen pois", synkkenen. En olekaan yhtään rohkea ja makea. Joku on ihan työn ja baarissa luuhaamisen ohella huikea ammattilainen, eikä pidä sitä minään. Haluaisi korkeammalle, mutta kun välineet on huonot. Polttelee vaan tupakkaa ja puhuu viikonlopun riennoista, vaikka minä haluaisin puhua hevosista.

Mikä siinä on, että toiset ramppaa kisoissa minkä ehtivät, eivätkä pidä siitä mitään meteliä. Menstyvät tai eivät. Minä kirjoitan jokaisesta valmennuksestakin blogin. Hyvä etten perusta kisoille omaa blogia, onhan niitä ollut, mitä, kolmet vuodessa. Hirveä elämä niistä. Se ärsyttää.
Haluaisin olla muina miehinä, ikään kuin salaa hirveän taitava. Että muille paljastuisi yhtäkkiä, että onpas Katja etevä hyppäämään. Sitten minusta puhuttaisiin selän takana kunnioittavaan sävyyn.

Ja toisaalta: paskanko väliä sillä on, mikä tasoni on? Varmasi voisin kaahata kisoissa harva se viikonloppu, mutta a) rahat b) poikani, joka jäis vaille äitiä hyvin usein. Olen siis valinnut lapseni. Sitä ei kukaan erikseen mainitse. Olen ajatellut, että kunhan tuo ipana tuosta lähtee maailmaan, niin meikätäti uppoaa hevoisuuteen ihan koko rahan edestä. Ehtiihän tuota.
Enkä muuten valita! Poikani on ihan sairaan hieno ihminen. Parasta seuraa. Ja sopivasti allerginen sekä hevosille, että hevosjutuille. Pysyn minäkin hetken maan tasalla. Sillä tyttäreni - no, hänet on jo menetetty. Hevosille.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vaihdan kukkahatun kypärään

Iltapäivää, toverit!

Nyt on nähty taas maailmaa niin, että katsanto avartuu. On istuttu kylmässä hallissa Ypäjällä kuuntelemassa Kyra Kyrklundin viisauksia. Jaa mutta aamulla olin kyllä Kyran pressissä, siellä oli lämmin. Kyra sanoi, että uusi tukkansa on kasvanut kiharaksi. Iloitsi siitä. On aina kuulemma halunnut kiharan tukan. Me muut haluamme taas olla kuin Kyra, tukalla tai ilman. Koska osui korkeampi auktoriteetti kohdalle, kysyin miten hän suhtautui Olsenin piaffe-kohuun. Virhe, totesi guru. Ei pidä mennä sohimaan hevosen kanssa, joka ei ole valmis. Siinäs kuulit, Olsen.
Tosin Olsenia hieman puolustaakseni uskallan epäillä, että joku muukin on joskus tehnyt koulutuksellisen virhearvion, mutta ei vaan ole syyllistynyt siihen kymmenien tuhansien silmien edessä. Tähän Kyra puuttuikin: jokainen, joka kokee vääryyden tapahtuvan, on velvollinen sanomaan stop. Että sinänsä päät kiinni kaikki ja kohti parempia koulutussessioita. Sattuuhan niitä, erheitä. Kyra totesi, että hevosen omistaja on ihan yhtä lailla vastuussa siitä, että raahaa raa'an eläimen gurulle viritettäväksi.

Olihan siellä oripäivätkin! Siellä palkittiin pötkön muotoisia putteja, mutta muuten oli kivaa. Pasin iskäkin (Lissabon)  kävi näyttämässä tämänhetkistä olemustaan (SAIRAAN KOMEE) ja laukkasi pari neuvoa-antavaa kierrosta. Jumankekka mä sanon ku Pasi syntyy, niin siinä on guruilla ihmettelemistä. Huolellisesti kuviteltu varsa on puoliksi synnytetty!

Viikonloppuna mennään Pasin äitiä katsomaan. Pasi kuulemma potkii hanakasti! Ai etän että. Luin Horse&Rider -lehdestä miten varsalle laitetaan ensimmäistä kertaa riimu. Se pujotetaan naaman läpi. Eli ihan samalla lailla kuin aikuisellekin. Jummi. Mutta varsan partakarvat ovat niin herkät, että niitä ei saa näpelöidä turhan päiten. Ihan tyhmää, koska onhan varsan turpa ihan ykköstuote. Mutta ei sitten.

Virkaa tekevä hveosemme Hyrräkin on ajan saatossa paljastanut syyn lempinimelleen. Jos hän joutuu yksin talliin, hän aloittaa karsinassaan ravikilpailut. On muuten kohtuu hankala saada suojat pois eläimeltä, joka juoksee 40 km/h. Kerran sen pylly osui nenän eteen. Tuuppasin vähän, että siirrys muija. Eiköhän se hujauttanut takajalat pään yli! Onneksi oli a) potta päässä b) ohilyönti. Että semmonen pimatsu. Mutta eipä hätää! Sunnuntaina tallillamme esiintyi Vladimir Hevoskuiskaaja vaimonsa Maaritin kanssa, ja he lupasivat koulia minusta pesunkestävän hevoskuiskarin. Mutta tämä kuiskaaja kuiskaa kypärä päässä.

Ensi kerralla paljastan miltä tuntuu taputtaa ja halailla hevostaan, joka synnyttää piakkoin! Heipat!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hopsula heijaa Hauholle

Kevät on rinnassa! Sen tietää siitä, että Emäntä on kärrätty Hauholle synnyttämään. Meidänhän piti ilman muuta taltioida tämä hetki juhlallisesti, mutta valitettavasti tiedot ovat muistissa vain minun ja lapseni päässä, joten niitä täytyy nyt vain tyytyä kuvailemaan. Onneksi lapsella on järjestelmäkamera, se on kiva kun sillä saa otettua kuvia. Jos huvittaa. Tai muistaa.

Avasin hevosauton luukut puolilta päivin maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Kävin harjaamassa hevon ja talutin sen autolle. Ikään kuin tietäen, että nyt alkaa mielekäs homma (syömiseen keskittyminen ja muiden emäntien kanssa seurustelu), tamma suorastaan hyppäsi autoon. Hirveällä tuurilla joku oli laittanut vielä heinäverkon kattoon kiinni. Mikä tsäkä!

Ja eikun tielle. Tiedättekö miten kiva on ajaa hienolla heppa-autolla, jossa on kamera, että hevosen näkee koko ajan? Todella kiva. Siellä se pumpsahtelee seinästä toiseen syömisen missään vaiheessa keskeytymättä. Jos syöminen keskeytyy, ajamme suoraan Viikin hevossairaalaan. Ei tarvinnut ajaa.

Hauholla eläin pääsi heti omaan häkkiinsä. Mutta kas, siellähän jo odottikin kasa heinää. Miten voi käydä näin kivasti! Kaverini kyselivät, että miten se jäi sinne vieraaseen talliin. En ymmärtänyt kysymystä. Eikö hevonen aina jää ilolla sinne, missä tarjotaan eniten ruokaa?

Esittelin Emännän masua Tössälle. Hän kysyi tiedänkö kumpi siellä asuu. Sanoin, että toki tiedän, sehän on Pasi! Tössä sanoi, että kultasormuksella se selviää. Lähtikin siitä etsimään moista, jotta saataisiin asiaan lopullinen selvyys. Kultasormusta ei löytynyt, joten sekä temppu että sen tulos jäi näkemättä. Lapseni ehdotti, että lähdemme Hauhon keskustaan ostamaan kultasormusta. Epäilin, että kultasormuskaupat ovat sunnuntaisin kiinni, etenkin Hauhon kultasormuskaupat- ja kioskit. Sitäpaitsi jos minä sanon, että siellä mahassa on Pasi, niin miten niin se nyt ei muka ole poika? Ei kai kukaan nainen, nuorikaan, voi olla Pasi? Ensi kerralla varastamme jonkun sormesta kultasormuksen mukaan. Minulla niitä ei jostain syystä ole.

Pullukalta on nyt tullut yksi viesti Tössän kirjoittamana, se menee kutakuinkin näin: "Äiti moi. Voin hyvin. Oon hengaillu yhen toisen tamman kans, se on kiva. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Tällä viikolla tänne tulee yks viime kesän tuttu nainen, sekin synnyttää nyt keväällä. Tosi jees. Moi ny." Eli en lue hätää tässä. Pärjännee.

Ja kas, yhtäkkiä meille tuli vt. hevonen paikkaamaan Pullukkaa! Eräs henkilö halusi vapauttaa boksin uudelle hevoselleen ja kärräsi heppansa meille. Mikäs siinä. Sanotaan tätä uutukaista nyt vaikka Hyrräksi. Hyrrä otti tilanteen heti pihalla haltuun peljästymällä jotain, astuen mun varpaalle, josta en päässyt väistöliikkeeseen, vaan kaaduin persiilleni lätäkköön. Luulot pois, sanoi Hyrrä. Ok.
Tänään ratsastin Hyrrän aamusella. Pimu käyttäytyi mallikelpoisesti, ehkä sitä hävetti se lätäkköshow. Kostoksi laitoinkin mahdollisimman rumat ratsastushousut jalkaani.

Lisää tuonnempana, hyvää kevättä evribadi!


tiistai 24. helmikuuta 2015

Rento häpeninki

Mentiin kavereiden kesken seuramme hallitukseen ja alettiin touhottaa. Jos aikoo valittaa ettei mitään tapahdu, on parempi, että alkaa itse tapahtua. Pantiin hetimiten pystyyn koulurataharjoitukset. Kukaan meistä ei eniten kouluratsasta, mutta pitäähän niitäkin osattomia poloja muistaa! Ei kun kauppaan nakkeja ja sämpylöitä ostamaan. Ja kahveeta. Eikö ne sillä lailla hoidu ne kisat?
Siinäpä vasta oli kuulkaa kiva päivä! Taivaalta purutti jotain veden ja töhnän välimaastoa, mutta so not. Porukkaa oli ilmoittautunut päntiöittäin. Osa tuli trailereilla, osa ratsain.

Minut oli merkattu tunniksi yläpihalle trailerivuoroon. Seisoin siellä ihan maanomistajan elkein ja ohjailin liikennettä. Aikani seistyäni tajusin, että nyt muuten vuotaa Sorel. Toinen lämpimistä jalkineistani alkoi ns. kerätä nestettä. Olihan siellä villasukkaa ja tavallista sukkaa, joten oli millä imeä. Hetkeksi unohtui koko saapas, kun säntäsin apuun hinaamaan yhtä ponia traileriin. Se seisoi tyypillinen "olen muuli, enkä siksi liiku, muulit eivät liiku" -ilme naamallaan trailerin äärellä, eikä hievahtanutkaan. Näön vuoksi nousi hieman pystyyn aina välillä. Jokunen minuutti siinä vierähti ja hikikin tuli, mutta kaveria ei paljo hesalaisten jutut kiinnostaneet.
Kyllästyin ja läksin etsimään hevoskuiskaajaa. Sillä aikaa poni oli myöntynyt ja kävellyt koppiin. Ponit ovat hevosmaailman mäyräkoiria - he omistavat maailman, ja on vain heidän reiluuttaan, että mekin saamme käyskennellä täällä vapaina.

Yks kaks muistin, että perhana, toinen jalkahan painaa enemmän kuin toinen. No, ei siinä ehdi kaikenlaista toisarvoista puida, kun alkaa sihteerivuoro. Jysähdin siihen sitten, sihteerin paikalle. Tuomarin kanssa oli vallan kivaa. Jännittäviä hetkiä elettiin, kun kynä loppui kesken (jäätyi) ja jatkoin lennosta toisella kynällä. Osasin.
Meidän itse järjestämämme häpeninki sujui hyvin! Eikun uutta matoa koukkuun. Juhuu!

Oman hevoseni jätin heitteille koko päiväksi. Se todennäköisesti vietti päivänsä syöden vuorotellen kaikkien tarhakavereidensa heinät. Onhan hän oman elämänsä Margaret Thatcher. Saas nähdä paljonko tarhakaverit pullistuvat, kun emäntä häipyy maisemista. Ja tiedättekö: se on ENSI SUNNUNTAINA! Itku tulee!

Ensi jaksossa kerron, miten matka äitiyslomalle sujui. Siihen asti, babai!

PS: Arvatkaa miten siistiä on laittaa kuiva sukka jalkaan? Siisteintä ikinä.

torstai 5. helmikuuta 2015

Pullukka ja hullukka metsällä

Pitääkin ihan kertoa, että kävimme vaihteeksi metsässä. Reitti oli tuttu, puut, notkelmat, kivet, mäet ja uomat olivat aivan silmät kiinni mentävissä. Silmät kiinni siinä enimmäkseen mentiinkin.
Ymmärsinhän toki, että lunta on. Ei meillä hankea pelätä, tuumin, ja puskettiin Pullukan kanssa läpi nietosten. Koirani ja hevoseni kävelivät omilla jaloilla, minä riippana selässä.
Koira nro 2 laukkaili rennoin lantein oletettua polkua eteenpäin. Koira nro 1 yritti samaa, mutta kas, hänenpä karvansa keräsikin siinä määrin lunta itseensä, että loppumatkasta laukka-askelkin suoritettiin pelkällä pään liikkeellä. Etujalat eivät enää nousseet. Lemmikki-rressu katsoi burn-outia suoraan silmiin. Nukkunee nyt pari vuorokautta.

Olimme kävelleet jumalaisessa luonnossa pari sataa metriä, kun ensimmäiset lumesta liikaa painuneet oksat osuivat tielle. Oksien ali olisi niukin naukin mahtunut heppa, mutta kuski olisi jäänyt orrelle. Tulin alas ja johdatin joukkoni alta oksain, hankien. Kävelimme peräkukkoa sopivan kiveen juureen, josta kiipesin takaisin hevon lumiseen selkään. Jaa, mutta sehän olikin märkä.
Jatkoimme tarpomista. Itse kiinnitin hurmioituneen huomioni valoon, joka koristi metsää ihanasti. Maailma on kaunis tietystä kulmasta, jos ei ole nälkä tai väsy!

Muutaman sadan metrin päästä tilanne yllätti taas kokijansa. Lumisia oksia oli matalalla, mutta ne oli huidottavissa. Kuusenoksia. Huidon niitä innokkaasti samalla hevosta lähes umpihangessa ohjastaen ja lunta suustani sylkien. Vielä nauratti, vaikka hevonen pyrki raville. En lainkaan nähnyt olivatko koirat kenties kuolleet allemme, hukkuneet lumeen vai muuttaneet pois. En välittänyt, sillä kaula-aukostani oli sujahtanut lunta sisään. Perkele pääsi.

Saavutimme tienpätkän. Sitä kävellessämme kaivoin persettini alta kolmisen rekallista lunta. Käytännössä ihan jees, koska hevonen siinä puhdistui, mutta toisaalta, kuset-housussa -olo ei ole ihan makein olo. No ei sekään vielä mitn.
Kieppaistiin takaisin alkeelliselle polulle. Vastaan tuli hetimiten ryteikkö-kivikko, jonka läpi en halunnut kulkea ratsukkona. Jalkauduin. Sanoin hepalle: venttaas hetki. Se odotti keskittyneenä, että otin ohjat käteeni ja lähdin johdattamaan sitä umpirisukkoon, joka oli täynnä lunta. Sain käveltyä pari askelta, kunnes hokasin, että nyt heppa kompastuu ja horjahtaa ylitseni, vaan ei, se valitsikin viisaammin reitin ohitseni ja paahtoi polkua eteenpäin saavuttaen lopulta taas tasapainonsa. Tokihan minä siinä naamalleni menemään, jolloin ohjat kirposivat kädestäin. Polulla etunenässä meni siis hevoinen, perässään kaksi koiraa. Eivät ensi hätään näyttäneet kaipaavan ketään. Huutelin kaikesta huolimatta perään, että hei, mä maksan kaiken, odottakaa. Tämän kuultuaan ne ilman muuta pysähtyivät ja odottivat. Hevosen kohdalla saattoi syynä olla myös se, että ohja oli mennyt toisen jalan alta, joten se osasikin pidättää itseään.

Siitä sitten vain takasin selkään ja rallati-rallati. Ketään muuta ei naurattanut kuin minua. Voi että noi eläimet ei tajua miten hauskaa elämä on!

Varsauutinen: Pasin potkut mahassa havaittu! Emäntä suuntaa synnytyslaitokselle kolmen viikon kuluttua. Iik. Kuulemisiin!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kananmuna, jolla on korvat

Heippa taas täältä kasvatuslaitokselta!
 Olemme saavuttaneet mittakaavan, jossa satula alkaa tuntua hassulta kokkareelta hevosen selässä. Siinä määrin pulleaksi on heppa päätynyt. Yhtenä päivänä hän kökötti harjaamisen jälkeen omassa laatikossaan ja katseli tallin käytävää korvat hörössä. Ja miten olikin, että hän näytti AIVAN kananmunalta, jolla on korvat! Sellainen myönteinen kananmuna. Melko hellyyttävä. Sais aikaa hyvää matskua, jos munamies tulis ratsastamaan.
Munimiseen on nyt reilut kolme kuukautta.

Ystävämme Veevi (nimi muutettu) oli lukenut Maaningan Oriaseman sivuilta, että: "Lihava, kiiltävä ja ja virkeä emä tekee terveen varsan!" Siinäs näette! Pulleus on aseemme!

Ankaraa pohdintaa on aiheuttanut kenkien poisto/niiden jättäminen. Emännän kavio on melko säälittävä noin kasvun kannalta, ja siksipä oliskin kiehtovaa heittäytyä kengättömäksi. Josko se kavio siitä riehaantuisi kasvamaan aivan valtoimenaan.  Aloitin keskustelun Facebookissa. Sain noin 457 erilaista neuvoa, jotka kaikki perustuivat kokemuksiin ja kaikki olivat täysin toisistaan poikkeavia. Näiden neuvojen perusteella aion tehdä näin: gnpidhoihHF. Päätökseni pitää. Ihan turha tulla inttämään mitään.

Suoraan sanoen on ihan sama mistä hätääntyy, niin aihetta löytyy. Jos hätäännyn selkäännousemisesta, löydän sen tuhannen videota, jotka todistavat, että selkäännousu NÄIN KUTEN SINÄ TEET, tappaa hevosen hitaasti mutta varmasti ihan muutamassa vuodessa. Myös satula, joka saattoi vaikuttaa sopivalta viikolla 3, mutta hahaa, ripuli viikolla 4 aiheutti sen, että ei ole enää! Ettäs kehtaat!
Viimeisimmän tiedon mukaan MSM on turhinta kamaa purukumin jälkeen, joten antakaa olla! Syöttäkää vaikka rotille! Chian siemenet saattavat vaikuttaa hyviltä (meillä ei enää muuten pärjätä ilman), mutta TUHOAVAT SUOMALAISEN ALKUPERÄISLUONNON TUOMALLA MAAPERÄÄMME UUDEN, VIERAAN LAJIKKEEN. Tunnethan pistoksen sydänalassasi? Ei kuulu minkkikään Suomen luontoon, ja tässä sitä ollaan! Aivan kusessa. Mikään ei enää toimi!
Muistinko jo mainita kuolaimet? Ne ovat suorin mahdollinen tapa kiusata hevosta. Laitapa kuolaimet suuhun, niin siinä ollaan! Nöyryyttäjä! Tutkimusten mukaan kuolaimet aiheuttavat hevosen suussa kipua, mutta ilman kuolaimia kipua tuntuu myös! Eli kaikki remmit pois. Tutkimusten mukaan kaularemmi on paras vaihtoehto. Esim. näin.

Ehdotankin seuraavaa: ei ratsasteta enää hevosillamme. Ne kärsivät. Kouluratsastus on esteratsastajien mielestä sairasta kyntämistä ja esteratsastus taas kouluratsastajien mielestä varma tapa rikkoa hevonen ja tehdä se hulluksi. Kivusta. Ratkaisu on tämä: annetaan hevosten laiduntaa jättiläismäisessä saavissa, joka on helppo puhdistaa. Huuhdomme saavin viikottain, ettei missään ole kakkaa ja pissaa, koska se on kuonaa. Liikutetaan heppoja kannustamalla niitä juoksemaan saavin reunoja ylös ja alas. Näin saamme puhtaan sydämen. Ja hevosen.

Eimen.